keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Helmityökurssilla

Yksi syksyn parhaista puolista on se, että harrastukset alkaa. Itselleni se tarkoittaa työväenopiston kursseja, joissa tulee tänäkin syksynä käytyä. Lauantaina kävin tampereen sampolassa intiaanien helmikorut nimisellä kurssilla, jossa kurssin nimestäkin voi jo päätellä, tehtiin helmikoruja intiaanien tapaan. Intiaanien tapaan meinaa sitä, että intiaanit käyttää samaa helmityötekniikkaa töissään. Kurssin pitäjä, Mirja Rekola, tietää itse intiaaneista ja intiaanien kulttuurista todella paljon ja pitää tampereella sekä joskus lähialuilla (esim. nokia, pirkkala) erilaisia intiaaneihin liittyviä kursseja: sekä kädentaitokursseja että sitten vaikkapa ruuanlaittokursseja, on mukana luennoilla yms.



Kurssi alkoi tutustumalla helmiin sekä muihin helmitöissä tarvittaviin materiaaleihin, esim. lankoihin ja siimoihin. Kurssilla kerrottiin myös hieman muista helmityötekniikoista sekä helmitöiden tekemisestä muualla maailmassa. Tämän jälkeen valittiin materiaaleja töihin, mitä sai ostaa opettajalta. Sen jälkeen päästiinkin itse asiaan, eli korujen valmistamiseen. Kaikki teki ensimmäisenä harjoitustyönä siimasta ja pikkuhelmistä "suorapujottelu" sormuksen. Tämän jälkeen kukin saikin sitten aloittaa itse valitsemaansa työtä, jossa opettaja sitten kävi neuvomassa. Itse tein suorapujottelu sormuksen jälkeen vielä toisen sormuksen, jossa on pieni kukka keskellä. Sen jälkeen alotinkin isompaa ja hieman vaativampaa työtä, "kukkajonoa", josta tein rannekorun joka kiinnitetään hakasilla. Siihen työhön olen tosi tyytyväinen, ja niitä teenkin todennäköisesti vielä lisää. :)

Tykkäsin kurssista kyllä todella paljon, ja suosittelen jos tykkää pienestä näpertelystä. Niinkun monet kurssilla sanoikin, näisstä töissä tarvitaan sorminäppäryyttä, kärsivällisyyttä, sekä hyvää lähinäköä. Oli myös hieno nähdä kurssilla, miten erilaisia ihmisiä kurssilla oli ja ilmapiiri oli todella hyvä. Jos siis joskus mietitte, meniskö joskus jollekkin tälläselle kurssille niin kannattaa ainakin kokeilla! Kuvan sini-valko-musta väriset työt omia töitäni mitä kurssilla sain aikaseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)