sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Pariisi palasina - 4D palapelin kokoamista

Joulukuussa yhdessä Coolstuff:in joulukalenteriluukussa oli tarjouksessa hienot 4D palapelit. Palapelejä on kymmenestä suuresta ja tunnetusta kaupungista tai maasta: New York, Lontoo, Pariisi, Berliini, Las Vegas, Hong Kong, USA, Rooma, Dubai sekä Tokio. Itse olen kova Pariisi fani ja päädyin tilaamaan palapelin, jossa kyseinen kaupunki on teemana.
 
Palapeli on kolmekerroksinen: ensin tehdään pohja, joka on kuin missä tahansa normaalissa palapelissä. Pohjana on Pariisin kartta vuodelta 1736. Palapelit ovat myös opettavaisia, sillä niistä oppii hyvin lisää tehtävästä kaupungista ja kaupunkien historiasta. Ei Pariisikaan ikuisesti ole mikään miljoonakaupunki ollut. Kun ensimmäinen kerros on valmis, aloitetaan tekemään toista kerrosta.

Ensimmäisen kerroksen päälle tehdään puolestaan karttaa nykypäivän Pariisista paksummilla paloilla. Seine-jokea ei tehdä paksummista paloista uusiksi, sillä kyseinen jokihan ei ole vuosien varrella miksikään muuttunut. Ainoastaan esim. siltoja on lisätty, mutta ne lisätään palapeliin vielä lopuksi samalla, kun lisätään tunnettuja rakennuksia vanhimmasta uusimpaan. Kun rakennukset ovat paikallaan, on hieno ja iso työ valmis!
(Kuvia tulossa!)
Palapelissä on 1100+ osaa, ja ikäsuositus on 15 vuodesta ylöspäin. Ei siis mikään helpoin, mutta siitä riittää varmasti tekemistä hetkeksi! Itse en ole koskaan näin isoa palapeliä tehnyt, ja mietinkin, että otinko nyt vähän liian ison haasteen vastaan, mutta uskon kyllä, että palapeli joskus vielä valmistuu. :)

(Kuvia tulossa!) 

Pakkauksen sisältö:
- Palat vanhaan karttaan
- Paksummat palat nykypäivän karttaan
- Rakennukset
- Tarroja, joilla voi halutessaan kiinnittää paloja
- Tulostettu kuva kartoista
- Tulostettu kuva rakennuksista ja niiden valmistumisvuosista
- Esite muista palapeleistä



Juttua tullaan päivittämään palapelin rakentuessa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)