torstai 31. joulukuuta 2015

Jouluekstra: Jouluaatto

Saavuimme miesystäväni vanhempien luo Virtasalmelle tiistaina, muutama päivä ennen joulua. Päivät ennen joulua kuluivat mm. saunoen, ristikkoja tehden ja lautapelejä pelaillen. Tietenkin koko ajan odotti mielessään joulua ja jännitti sitä, minkälaista jouluna olisi.

Aattoaamuun heräsin hyvillä mielin ja iltaa odottaen. Mitä televisiosta katsottaisiin? Mitä syötäisiin? Koska pukki tulisi? Mitä pukki toisi?

Aamupalan jälkeen puin vaatteet päälleni ja katsoin, kun joulukuusi tuotiin ja koristeltiin.

Koristeilla saa ihanaa joulutunnelmaa.

Kuusen koristelun jälkeen katsoimme televisiota odottaen Lumiukon alkamista. Katsoimme kaikki paikallaolijat sen ja lumiukon jatko-osan: Lumiukko ja lumikoira. En ole koskaan aikaisemmin katsonut Lumiukkoa kokonaan. En tiennyt jatko-osastakaan ennen tätä joulua. Kummatkin elokuvat olivat ihania ja oli ihanaa, kun kaikki yhdessä niitä katsoivat.

Lumiukko.

Jouluaattona söimme ruuaksi riisipuuroa ja pientä suolaista, kuten kalaa ja kinkkua, joita sai laittaa karjalanpiirakan tai leivän päälle tai syödä sellaisenaan. Varsinainen jouluateria syötiin vasta joulupäivänä. Puuro oli hyvää, etenkin, kun siihen lisäsi hieman sokeria. Manteleita puurossa oli kaksi. En saanut kumpaakaan. Miesystäväni sai toisen. Tietääköhän se hänelle onnea? Toivottavasti.

Voin myöntää, että odotin Joulupukkia kovasti. Pukki ei ole koskaan käynyt luonani, mutta itse olen käynyt pukin luona monia kertoja. Päivä ja odotus tuntui todella pitkältä. Odottaessa tein ristikoita, olin tietokoneella ja kävin ulkoiluttamassa Ella-koiraa.

 Ella ulkoilemassa aattona.

Lopulta ilta saapui, kuten myös Joulupukki. Eli mieheni, joka meni "saunaan". Kaikki ottivat Joulupukin ilolla vastaan. Lahjoja sai jokainen, ja lahjoja oli paljon. Itse hämmästyin suuresti, että sain oikeastaan kaikkea, mitä toivoin. Ja sen tärkeimmän asian: iloista mieltä ja joulun tunnelmaa. Oli ihana nähdä myös paikalla olleiden lasten jouluriemua ja että myös miesystäväni piti lahjoistaan. Avasin omat lahjani yhdessä miesystäväni kanssa vasta saunan jälkeen. Sain suklaata, astioita, korttipelin sekä odotetuimman ja mieluisimman lahjan, jota olen pitkään toivonut: vohveliraudan! Vielä vaaleansinisen! Kyllä "pukki" oli ihana. <3 Ilmeisesti olen ollut kiltti. Aikaisemmin vanhempieni luona sain suklaata, paistinpannun, sukan, tuikut sekä Lumenen tuotepakkauksen. Veljeni yllätti totaalisesti. Olin toivonut kauppakeskuslahjakorttia ja sellaisen sain. "Paljonko tässä on?" kysyin ja kuvittelin ehkä kymmentä euroa. "Viiskymppiä." veli sanoi. En osannut yhtään odottaa niin paljoa. Kiitos veliseni, olet huippu!

Joulupukki kävi kylässä tuoden paljon lahjoja.

Aattoilta kului lahjoja ihaillen, herkkuja syöden ja lautapelejä pelaillen.


Jouluna, ja joka päivä, tunnen suurta kiitollisuutta. Oma perhe, miesystävä, miehen perhe, kaikki muut läheiset, koti, mahdollisuus viettää joulua, olla tervetullut jonnekin... Arvostan kaikkia hyviä asioita suuresti. Sain joululta paljon. Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)