lauantai 19. maaliskuuta 2016

Katsaus 75 virkattua pitsikuviota -kirjaan

Virkkaaminen on ollut pitkään itselleni rakas harrastus. Erilaisia virkkaustöitä on tullut tehtyä vaikka mitä ja ideoita on tullut vaikka mistä, kuten netistä, lehdistä ja kirjoista. Seuraan innolla uusia virkkaustrendejä ja mitä kaikkea uutta virkkaamiseen liittyvää on tarjolla. Muistan, kun joskus en osannut oikeastaan muunlaisia tilkkuja osannut virkata, kuin isoäidin neliöitä. Aikoinaan oli todella iso juttu, kun ilmestyi kirja, jossa oli ohjeita uusiin, erilaisiin neliöihin. Hetken kuluttua tulikin kaikki muutkin muodot: ympyrät, kolmiot, kuusikulmiot... Käsittääkseni nämä kirjat ovat olleet todella suosittuja. Perusmuotojen lisäksi on ilmestynyt virkkauskirjoja mm. kukkiin ja lumihiutaleisiin. Tässä julkaisussa kerron kevään uutuuskirjasta 75 virkattuapitsikuviota, jossa on monipuolisesti erilaisia virkkausmalleja: neliöitä, ympyröitä, sydämiä, tähtiä, lumihiutaleita, kukkia...

http://www.moreenikustannus.fi/files/html/75virkattuapitsikuviota_paino.jpg
Kirjan kansikuva.

Mitä kirja sisältää?
Virkkauksen perustaidot osiossa kerrotaan mm. työvälineet, merkkien selitykset, kuinka koukkua pidetään ja miten virkataan. Kirjassa on ainakin omasta mielestäni selkeät, värilliset piirrokset, ainakin näin kokeneen virkkaajan näkökulmasta. En sitten tiedä, miten aloitteleva virkkaaja kuvat kokee?


 Kirjan alussa käydään läpi virkkaamisen perusteita.
Mallihakemisto osio on se kirjan paras osio. Jokaisesta mallista on kuva, miltä työ näyttää valmiina. Ohje puolestaan on sekä tekstinä, että piirroksena. Toisille teksti on selkeämpää, toisille kuva, toiset katsoo vähän sekä että. Itse pidän ohjeita hyvin selkeinä. Kuten kirjan nimestä voi päätellä, malleja on siis 75 kappaletta. On neliöitä, ympyröitä, kuusikulmioita, siivekkäitä, meren asukkeja, kukkia, hedelmiä/vihanneksia, tähtiä, lumihiutaleita, juhlapäiviä, sydämiä, vapaa-ajan viettoa ja katealusia. Todella monipuolisesti siis kaikkea. Myös vaikeustasot vaihtelevat. Esim. pieni sydän on todella helppo tehdä ja valmistuu hetkessä, kerroksiakin on vain 2. Kakkupaperipitsissä kerroksia puolestaan on peräti 15. Kun malleja katselee, niin luulen, että itselleni vaikein tulisi olemaan joku erikoisempi, ei-symmetrinen muoto, kuten lintu tai perhonen. Mutta uskon, että harjoittelemalla oppii kaikkea.


Kirjassa on malleja moneen makuun.
Mallityöt ovat kiva, pieni inspiraatiota antava lisä. Mallitöissä näytetään, mihin kirjan kuvioita voi esimerkiksi käyttää. Mallitöitä olisi saanut olla ehkä hieman enemmän. Uskon kuitenkin, että ihmiset ovat todella luovia ja keksivät laittaa näitä virkattuja ihanuuksia vaikka mihin! Itse käytin jo yhtä kuviota kortissa ja aion tehdä ainakin kirjanmerkkejä, koruja ja koristeita ommeltavaksi kankaalle.
Yleinen arvio kirjasta
Tykkään kirjasta todella kovasti! Uusia virkkausideoita on aina kiva saada ja tässä kirjassa niitä on paljon. Myös kirjan lopussa olevat mallityöt inspiroivat. Pitsikuviot ovat todella monikäyttöisiä, niitä voi laittaa vaikka mihin. Kannattaa myös muistaa, että kirjassa oleva mallikuvat ovat pelkästään esimerkkejä. Entä jos kuvion tekeekin ihan eri värisenä kuin kuvassa tai langasta, joka on ihan eri materiaalia? Kannattaa rohkeasti kokeilla. Antaisin kirjasta arvosanaksi 4/5. Täydellinen kirja sisältäisi ehkä vielä enemmän malleja ja mallitöitä. Mutta todella hyvä kirja silti, mikäli siis pidät virkkaamisesta, kannattaa ehdottomasti ainakin vilkaista!
Tekemiäni mallitöitä eri langoilla. Kuvan mallit: Pikkusydän (malli nro 14, sivu 52) ja sisäkkäiset tähdet (malli nro 48, sivu 84). Langat: 1 Novita Aalto2 Novita Cotton Bamboo3 Novita Kartano4 Novita Miami.

Tustustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Kirjan perustiedot:
Englanninkielinen alkuteos: 75 Lace Crochet Motifs.
Julkaistu suomenkielisenä: Tammikuu 2016
ISBN: 978-952-254-248-9
Kirjastoluokka 65.433
Koko: 128 sivua
Ulkoasu: Nidottu (pehmeä kantinen)

Kustantaja: Moreeni
Kirjoittanut: Caitlin Sainio
Suomentanut: Mirkka Santala
Kuvittanut: Kuo Kang Chen

Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)