maanantai 30. huhtikuuta 2018

Tiitunpuoti - ihania sisustustuotteita Rovaniemellä ja verkkokaupassa! Jutussa etukoodi!

Tiitunpuoti on Rovaniemellä sijaitseva pieni, kiva sisustuskauppa. Pienestä koostaan huolimatta puodilla on iso valikoima erilaisia sisustustuotteita useilta tuotemerkeiltä ja koko myymälätila onkin hyvin hyödynnetty, jotta saataisiin mahdollisimman paljon erilaisia tuotteita kauniisti näkyville. Jos liikkeessä käy ihan pikaisesti, kaikkia tuotteita ei välttämättä edes huomaa ja onkin kiva, että liikkeellä on myös verkkokauppa, jossa tuotteet on hyvin listattu omiin kategorioihinsa. Verkkokauppa on muutenkin siitä mahtava juttu, että tuotteita voi rauhassa katsella kotona, kuin itselle sopii ja tutustua tuotetietoihin. Ja tienkin myös sen takia, että Rovaniemi on monelle todella kaukana, joten on hienoa, että on tuotteita on mahdollisuus myös tilata. 

Itse myymälä sijaitsee siis Rovaniemellä, osoitteessa teollisuustie 5-7. Samassa rakennuksessa samalla puolella on myös Gigantti ja Asko. Auton saa hyvin Gigantin/Askon parkkiin. Puotiin mennään sisään Gigantin ovista ja Mattomaailman läpi käytävää perälle. Sijainti on siis hieman erikoinen, mutta etenkin sisustusintoilijalle käymisen arvoinen! Myymälä on avoinna arkisin 10-18 ja lauantaisin 10-16.

Kannattaa myös seurata myymälän Facebook-sivua (sivulla on välillä mm. kivoja arvontoja!), sekä Instagram-tiliä
Tutustu myös Tiitunpuodin kanta-asiakasohjelmaan.

Etukoodi! Koodilla venlanmaailma saat -20% kaikista tuotteista, sekä myymälässä, että verkkokaupassa. Koodi on voimassa toukokuun alusta alkaen 14 vuorokautta, eli 14.5.2018 klo 23.59 asti. Mainitsethan myymälässä koodin hyvissä ajoin kassalla. Nyt on siis hyvä mahdollisuus ostaa ihania sisustustuotteita niin itselle, kuin tuliaisiksi tai lahjaksi kesän juhliin. :)

Kevään uutuuksia, joita näkisin hyvin niin arjessa, kuin juhlassa itselle tai lahjaksi.

La Pere Pelletierin imuripuutereita, pyykkietikoita ja huonetuoksusprayta.

Kokemukseni pyykkietikasta: liikkeessä saa haistella tuoksuja, mutta en osannut päättää, minkä tuoksuista valitsisi, koska etikka haisi niin voimakkaasti. Etikan hajuhan häviää pyykätessä ja pyykkiä ripustaessa pyykissä oli mukava, mieto, raikas tuoksu. Itse kokeilin kirsikankukka tuoksua, jota myyjä suositteli. Tietoa pyykkietikasta, sen hyödyistä, käytöstä ja tuoksuvaihtoehdot Tiitunpuodista löydät tästä.

Kokemukseni imuripuuterista: kokeilimme ripottaa imuripuuteria hieman lattialle ja matoille. Käytön jälkeen kodissamme leijaili puhdas, hyvä tuoksu. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä vähempikin olisi piisannut, joten suosittelen ensin kokeilemaan vähällä ja pikkuhiljaa kokeilemaan, mikä määrä itsestä tuntuu sopivalta. Kannattaa myös huomioida muut asunnossa vierailijat, jos joku ei vaikka tuoksuista niin välitä? Tuoksuna meillä on Héliotrope/lemmikki. Tiitunpuodin imuripuuterit löydät tästä.

Suitsukkeita, energiakiviä, kortteja, kynttilöitä...
Tiitunpuodin hyvinvointi- ja henkinen terveys -tuotteet löydät täältä.

Omia suosikkejani valikoimasta ovat erilaiset silkkikukat
Rakastan myös kaikkia sinisen väsyjä ja eläimiä, kuten kuvan hevosta. <3

Greengaten astioita.

Tuotteita lastenhuoneseen. Kivoja ideoita vaikkapa vauvaonnitteluksi, ristiäisiin tms.

Finnmaria ja muita ihania uutuuksia.

Erilaisia koristetyynyjä moneen makuun. Kurkkaa myös verkkokaupan valikoima.

Tyylikkäitä säilytysratkaisuja vessapapereille, koruille ja kolikoille.

 Yksi mielestäni Tiitunpuodin erikoisuuksista on guatemalalaiset tuotteet, kuten kukkarot ja huolinuket (kuvassa). Huolinukelle kerrotaan illalla murheet, nukke laitetaan tyynyn alle ja  nukke murehtii puolestasi yön aikana murheet pois. Mielestäni ajatuksena todella ihana! Olen kuullut lapsille itsetehdyistä huolisyöpöistä, mutta huolinuket ovat itselleni ihan uusi juttu. Tästähän saisi myös todella hauskan askarteluidean? Huomioithan tilausta tehdessä, että tavalliset huolinuket ovat todella pieniä. Huolinukkeja on saatavana myös hieman isompina ja eri teemaisina, kuten hääpari tai sairaanhoitaja.

Tiitunpuotiin kuljetaan Mattomaailman läpi, jossa näyttää tältä.
Huomioithan, että Tiitunpuoti ja Mattomaailma ovat kaksi eri asiaa, eli etukoodi ei koske Mattomaailman mattoja.

Saatat olla kiinnostunut myös näistä blogijutuistani:

Huomioithan juttujen julkaisuajankohdat: etukoodit ovat vanhetuneet ja TavaraTaivas Ajantasku on muuttanut uuteen osoitteeseen. 

Vinkki!
Samassa rakennuksessa Tiitunpuodin kanssa sijaitsee useita muita kauppoja: Mattomaailma, Gigantti, Asko ja Hovimäki. Samassa rakennuksessa on siis monenlaisia juttuja kodinlaittajalle. Teollisuustie 5-7:n lähettyvillä on myös useita päivittäistavarakauppoja ja huonekalukauppoja.  

Kiitokset Tiitunpuodille yhteistyöstä!

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Tunnelmia MLL Lapin piirin vappuaskartelupajalta

Toista kertaa järjestettävä askartelupaja järjestettiin 24.4.2018 MLL Lapin piirin perhetoimintakeskuksella Rovaniemellä. Maaliskuussa teemana oli pääsiäinen ja nyt huhtikuussa puolestaan askarreltiin vappujuttuja: koruja juomapilleistä, helistinmukeja ja naamareita. Ajatuksena askartelupajoissa on ollut, että olisi kolme erilaista, helppoa askartelua, väritystehtäviä ja pientä tarjottavaa. Ensimmäiset kaksi kertaa on järjestetty vähän testimielessä: maaliskuun  pääsiäisaskartelupaja järjestettiin klo 14-16, kun taas huhtikuun vappuaskartelupajalla kokeiltiin myöhempää aikaa, klo 17-19. Kummallakin kerralla kävijöitä piisasi mukavasti ja kuten odottaa saattoi, myöhemmin olleella pajalla oli enemmän väkeä. Sitä tosin en osaa sanoa, johtuiko isompi väkimäärä nimenomaan kellonajasta vai saattoiko olla esim. muita syitä, esim. askartelupajan teema? Mielellämme kuulisimme palautetta, että mikä kellon aika tai päivä olisi hyvä tulevia mahdollisia tapahtumia ajatellen. Myös muita toiveita saa esittää! Vappuaskartelupajasta saamamme palautteen perusteella itse askartelun lisäksi niin lapset, kuin aikuiset ovat pitäneet ihmisten seurasta: lapset ovat leikkineet keskenään ja aikuiset jutelleet lasten touhujen seuraten kahvia/teetä juoden. Alla vielä muutamia kuvia vappuaskartelupajalta:

Ensimmäisellä pöydällä oli mahdollista tehdä juomapilleistä kaulakoruja.
Koitin myös suunnitella possun nenää, mutta siitä ei tullut oikein kummonen...

Ensimmäisellä pöydällä oli myös mahdollisuus tehdä kivoja mukihelistimiä. 
Idea näihin löytyi Taika-lehdestä 3/2016, jossa on myös muitakin kivoja vappuaskarteluja.
Näitähän oli tosi helppo tehdä: kertakäyttöiseen mukiin laitetaan esim. riisiä tai makaronia ja muki peitetään paperisella muffinssivuoalla liimalla tai narulla kiinnittäen. Lopuksi muki koristellaan mieleiseksi. 
Mukeja tehdessä oli kiva seurata, miten erilailla lapset tykkäsivät mukeja koristella. 
Ihanaa nähdä, miten luovuus pääsee valloilleen!

Toisella pöydällä puolestaan tehtiin naamareita. Hiirinaamari taisi olla suosituin ja lopuksi lapset innostuivatkin porukalla leikkimään pikku hiiriä hirmuista leijonaa (myös leijonanaamareita löytyi) piilotellen... Pienissä lapsissa ihailen sitä, miten toiset otetaan niin hyvin leikkeihin mukaan! :)

Myös vappuaskartelupajassa värityskuvat olivat pienenä ekstrana.

Tarjolla oli paria erilaista keksiä, kahvia, teetä ja simaa.

Tällä kerralla myös Second Hand -myymälä oli avoinna samaan aikaan tapahtuman kanssa.
Lisätietoa Second Hand -myymälästä ja aukioloajat löydät tästä

Toivottavasti kaikilla oli mukavaa ja askarteluista tuli mieluisia!
Tervetuloa toistekin!

Katsaus Tyttöjen askartelu- ja ideakirjaan

Rakastan askartelua ja tottakai heti kun kirjakaupassa huomasin uuden askartelukirjan, niin pitihän se selata. Jos kolmella sanalla kuvailisin ensivaikutelmaani kirjasta nopeasti selaillessa niin sanoisin värikäs, monipuolinen ja tyttömäinen. Halusin välttämättä tutustua kirjaan tarkemmin ja ilokseni sain kirjasta arvostelukappaleen.


Mitä kirja sisältää?
Kirja jakautuu kolmeentoista osaan: koti kuntoon, hemmottelua, fashionista, kasvun ihme, ikuisesti ystäviä, kulttuurishokki, näppärille sormille, kesän hetkiä, ruokataivas, juhlahetkiä, neulanpistoja, vaihda vapaalle sekä sanasto & hakemisto. Kirja on siis monipuolinen paketti kivaa tekemistä tyttöjen makuun. Kirjassa mm. askarrellaan, leivotaan, pelataan, leikitään, vietetään aikaa luonnossa ja järjestetään juhlia. Jo kirjan kansikuvasta voi päätellä, miten monenlaisia juttuja kirja tarjoaa. Omia suosikkejani kirjasta ovat mm. muistitaulu, nappikorut, ystävyysrannekkeet, helpot reseptit ja pelit.

Innokas leipuri voi kirjan vinkeillä tehdä vaikkapa syntymäpäiväkakun.

Huovasta tehtyjä ihanuuksia.

Yleinen arvio kirjasta:
Pidän tästä kirjasta näin nuorena aikuisenakin ja sain monia kivoja ideoita, mitä voisi leipoa, askarrella ja pelata. Jos mietin kohderyhmää, niin kirja toimii mielestäni sekä ala-aste-, että ylä-asteikäisille tytöille. Ja kuten aikaisemminkin olen sanonut, eihän kirjoissa mitään ikärajaa ole, vaan ennemmin mielestäni kohderyhmä, keille kirja eniten sopii. Olen lapsesta saakka ollut todella luova ihminen ja jos olisin saanut tämän kirjan lapsena tai teininä käsiini, olisin hyvin todennäköisesti ollut: "haluan tehdä noita... ja noita... ja tollasen!". Mielestäni kirjassa on se kivaa, että kirja on monipuolinen, eikä pelkästään esim. leivontaa tai askartelua. Voisin kuvitella kirjan hyvin esim. johonkin tyttökerhoon tai luovalle tytölle lahjaksi. Olisin mielelläni lukenut lisääkin. Oma arvioni 3/5.

Youtubesta löydetty video kirjan helmiperhosista. 

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Englanninkielinen alkuteos: The Girls' Book of Crafts & Activities
Julkaistu suomenkielisenä: 2/2018
ISBN:
978-952-321-554-2
Kirjastoluokka: L65
Koko: 128 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Readme.fi
Kirjoittanut: Dorling Kindersley
Suomentanut: Nina Mäki-Kihniä
Valokuvat: Dave King

Tutustu myös Dorling Kindersleyn muihin kirjoihin tästä.


Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma


Sopii Helmet-lukuhaasteen 2018 (esimerkiksi) kohtiin:
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta

torstai 26. huhtikuuta 2018

Rovaniemen Kädentaitomessujen lippuarvonnan voittaja

Messulippujen voittaja Rovaniemen kädentaitomessuille on nyt arvottu! Kaksi kappaletta messulippuja arvonnassa itselleen voitti...

...Kati K! Paljon onnea Katille!

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja Mediapro messuille palkinnosta. Voittajalle on laitettu sähköpostia.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Tulossa: Rovaniemen Kädentaitomessut 2018 - mitä odotan messuilta + lippuarvonta!

Rovaniemen Kädentaitomessut lähestyvät ja ajattelin tänäkin vuonna tehdä ennen messuja blogijutun, jossa vinkkaan muutamia näytteilleasettajia, joita itse odotan messuilta eniten. Jutun lopussa on myös ohjeet lippuarvontaan - kiitos lipuista messujärjestäjälle Mediapro Messuille!  Rovaniemen Kädentaitomessut järjestetään tänä vuonna 5.-6.5.2018, kumpanakin päivänä klo 10-16. Lisätietoa, lippujen hinnat ja näytteilleasettajat löydät täältä. Saamani tiedon mukaan halukkaita Rovaniemen messuille näytteilleasettajaksi on ollut niin paljon, ettei kaikki halukkaat päässeet messuille mukaan. Mukavaa, että myös pohjoisen messut ovat herättäneet yrityksien mielenkiinnon ja että näytteilleasettajia tulee ympäri Suomea, mutta pääasiassa Pohjois-Suomesta. Kun katson näytteilleasettaja listaa, niin messuilla on monia tuttuja nimiä, mutta myös itselleni ihan vieraitakin näytteilleasettajia. Tarjolla on niin valmiita tuotteita, tarvikkeita itse tekemiseen, sekä koulutusmahdollisuuksien esittelijöitä. Itse odotan eniten käsityötarvikkeita, mutta kyllä myös joitain valmiita töitäkin on kiva ihastella. Alla muutamia poimintoja, mitä erityisesti messuilta odotan:


Tuulia design - Tuulia design tunnetaan kivoista tarvikepakkauksistaan ja käsityöohjeista, joita on saattanut nähdä mm. askartelulehdissä. Kivoja ohjeita löytyy myös Tuulia designin nettisivuilta. Tuulia desiginin tarjouksista mainittakoon Muistojen helminauha + 2 kpl Plus Color-maaleja  20 e, Hertta-kukkarot 3 kpl 30 e ja Virkataan - huvin vuoksi ohjevihko 6 e. Olen joskus tehnyt Hertta-kukkaron ja kirjoittanut aiheesta blogijutun, johon pääset tästä. Suosittelen lämpimästi myös tuota virkkausohjevihkoa, jossa on monia kivoja ohjeita esim. pehmoleluihin ja sisustustuotteisiin. Ohjevihon mallit näkee myös netistä, jos haluaa valmiiksi kurkistaa vihon sisältöön. Kannattaa pysähtyä osastolla ja käydä kurkkaamassa, mitä kaikkea muuta kivaa löytyy! Voit myös selata tuotteita rauhassa kotona ja tehdä tilauksen etukäteen valiten noudon Rovaniemen kädentaitomessuilta. Näin säästät toimituskulut.

 Venka&Vinkan Tulliband-uutuuksia.

Venka&Vinka - Olen pitkään ihaillut Venka&Vinkan Facebok-sivulla Tulliband-sarjan uutuuksia: lompakoita, kolikkopusseja ja meikkipusseja Tampereen Tullikamarilla järjestettyjen tapahtumien mainosbanderolleista. Arvostan näissä montaa asiaa: kotimaista käsityötä, kierrätystä, tyylikkyyttä ja sitä, että jokainen tuote on oma uniikki kappaleensa. Venka&Vinka tekee myös muita hienoja kierrätystuotteita mm. penneistä (niistä rahoista) ja polkupyörän sisäkumeista.

 Helmien talon osastolla Turun kädentaitomessuilla.

Helmien talo - Helmien talon osastolla on vaikka mitä ihania helmiä ja korutarvikkeita, kuten nämä pastellisävyiset puuhelmet. Itse hyödynsin näitä helmiä pandarannekoruun, mutta helmiähän voi käyttää vaikka mihin, kuten koruihin, asusteisiin ja sisustamiseen. Myös vähän aikaa sitten tekemässäni jutussa Les perles par Puca® -helmistä olevat tuotteet ovat Helmien talosta. Osastolla on usein paljon ihania mallikoruja, joita kannattaa vilkaista. Mikäli joku kiva malli löytyy, kannattaa rohkeasti kysyä, miten koru on tehty ja mitä tarvikkeita siihen tarvitsee.

 Wigelin ihania poronnahkatuotteita

Wigel - Kun kerta pohjoisessa ollaan, on mukava nähdä myös pohjoisen näytteilleasettajia ja pohjoisesta saatavia materiaalia, kuten poronnahkaa. Wigelin valikoimassa on mm. ihania poronnahasta valmistettuja kukkaroita ja laukkuja useissa eri väreissä. Kädentaitomessujen ajan Wigelillä on äitienpäivätarjous kaikista nipsukukkaroista -10%. Esillä on myös muutamia uutuustuotteita.

Näpsäkkä - Ihanaa, että saadaan tänä vuonna messuille myös askartelutarvikkeisiin erikoistunut näytteilleasettaja! Näpsäkän valikoima on iso, mutta kaikkea ei millään saa messuosastolle mahtumaan. Näpsäkällä onkin nettisivuillaan kiva tarjous, jossa nettisivuilta ennakkoon tehdyt tilaukset saa -15% alennuksella noudettaessa Rovaniemen Kädentaitomessuilta. Koodi löytyy Näpsäkän verkkokaupan etusivulta.

Voita liput Rovaniemen kädentaitomessuille!
Voita 2 kpl lippuja Rovaniemen kädentaitomessuille! Osallistua voit kolmella eri tapaa, mutta vain kerran! Mikäli joku yrittää saada useamman arvan, henkilö poistetaan arvonnasta. Voit kuitenkin esim. vinkata arvonnasta esim. perheenjäsenillesi tai ystävillesi!
Tapa 1: kommentoimalla tähän blogijuttuun nimesi/nimimerkkisi ja toimiva sähköpostiosoite.
Tapa 2: lähettämällä nimesi/nimimerkkisi ja toimivan sähköpostiosoitteen sähköpostilla osoitteeseen: venlanmaailma [ät] luukku.com. [ät] korvataan @ merkillä.
Tapa 3: jättämällä kommentin Venlan maailma -blogi sivulla olevaan julkaisuun, jossa on linkki tähän blogijuttuun. 
Arvontaan on aikaa osallistua ke  25.4.2018 klo 23.59 asti. Voittaja arvotaan seuraavana päivänä perinteisellä nimet lappuihin, laput kippoon ja yhden nimen nosto tyylillä. Voittajaan ollaan yhteydessä sähköpostilla tai Facebook-viestillä ja liput lähetetään kirjeenä. En vastaa mahdollisista Postin virheistä. Mikäli olet menossa messuille yksin tai sairastut tms., toiveenani olisi, että toinen lippu tai liput annettaisiin jollekin sitä tarvitsevalle. Onnea arvontaan!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Katsaus Pieneen luontokirjaan

Siitä lähtien, kun olen aktiivisesti kirjoittanut kirja-arvosteluja ja selaillut kustantajien ajankohtaisia kirjaluetteloita, huomioni on kiinnittynyt mm. Otavan kirjaluetteloissa siihen, että jokaisessa luettelossa on ainakin jotain Mauri Kunnaksen teoksia. Vaikka aina ei olisikaan mitään uutta klassikkoteosta, voi sen sijaan olla esim. kokoelmakirjoja, pienten lasten kurkistus- tai palapelikirjoja, muistikirjoja tai puuhakirjoja. Yksi Mauri Kunnaksen / Otavan tämän kevään uutuuksista on Pieni luontokirja, jossa lapset pääsevät tutustumaan kotipihassa ja lähimetsissä tuttuihin eläimiin ja kasveihin.


Mitä kirja sisältää?
Kuten kirjan nimikin kertoo, kyseessä on nimenomaan pieni luontokirja - vain 23 sivua. Kirjassa tutustutaan lintuihin, ötököihin, kasveihin, puihin, marjoihin ja eläimiin, mitä omasta pihapiiristä ja lähimetsistä Suomessa tyypillisimmin näkee. Mitä eroa olikaan variksella ja harakalla? Entä kimalaisella, mehiläisellä tai ampiaisella? Tai voikukalla ja leskenlehdellä? Mitä Koiramäen Martta tykkää tehdä metsämansikoista? Paljonko hirvi voi painaa? Kirjassa on myös paikka kirjan omistajan nimelle ja sisäkansissa on kuvia, joiden yhteyteen voi laittaa ruksin nähtyään kyseisen eläimen/kasvin.

Yleinen arvio kirjasta:

Pieni luontokirja on siitä kiva, että siinä on vain ne kaikista tutuimmat kasvit ja eläimet, jotka on helppo oppia tunnistamaan. Tekstit ovat lyhyitä pätkiä, missä on sopivasti tietoa ja tietysti Mauri Kunnaksen kiva kuvitus. Joihinkin kohtiin olisin kaivannut hieman lisää tietoa, vaikkapa siiliin, esim. saako siiliä ruokkia ja mitä siilille saa antaa ja mitä ei? Voisin hyvin kuvitella kirjan lahjaksi lapselle etenkin näin kesän lähestyessä. Sitä voisi ottaa oman pikku haasteen bongata kevään ja kesän aikana kaikki kirjassa näkyvät jutut yhdessä vaikka vanhempien tai kavereiden kanssa. Tai miten olisi vaikka eväsretki jonnekin kirjan kanssa? Oma arvosanani 3/5, ajatellen että on lapselle hyvä kirja ja lasten kirjahan tässä on kyseessä. Aikuisille on omat laajemmat kirjansa, mutta esim. itselleni, joka en tiedä linnuista tai ötököistä mitään, kirja opetti jotain jopa myös minulle. 

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.


Kirjan perustiedot:

Julkaistu: 3/2018

ISBN: 978-951-1-32306-8
Kirjastoluokka: 85.22
Koko: 23 sivua
Ulkoasu: Sidottu (kovakantinen)
Kustantaja: Otava
Kirjoittanut: Mauri Kunnas
Kuvittanut: Mauri Kunnas

 
Tutustu myös kirjailijan muihin kirjoihin Mauri Kunnaksen nettisivuilla.

 
Osta kirja:
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma


Sopii Helmet-lukuhaasteen 2018 (esimerkiksi) kohtiin:
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja

torstai 12. huhtikuuta 2018

Ensimmäisiä kokeilujani Les perles par Puca® -helmistä

Olen pitkään ihaillut netissä muutaman helmikaupan sivuilla ja Facebook-ryhmissä Les perles par Puca® -helmistä tehtyjä koruja. Kyseiset helmet on suunnitellut ranskalainen Annick Puca ja helmet valmistetaan Tsekissä. Tässä blogijutussa tutustun Arcos® par Puca® ja Minos® par Puca® -helmiin.

Arcos-helmiä kutsun itse C-helmiksi, koska helmi on hieman C:n muotoinen. Helmessä on 3 reikää: ylhäällä, keskellä ja alhaalla. Se, montako reikää helmessä on ja missä kohtaa, tuo ihan omia, uusia mahdollisuuksia. Minos-helmiä puolestaan kutsun tynnyreiksi. Monesti putkimaisissa helmissä reikä menee päästä päähän, eikä sivulta sivulle, niin kuin näissä helmissä. Minos-helmissä reikiä on siis vain yksi.

Halusin lähteä kokeilemaan jotain kivaa, helppoa ja kaunista. Ideat sain Helmien talon Facebook-sivulta, sekä tuotteiden nettisivulta. Ohjettahan näihin ei ollut, vaan katsoin kuvasta suoraan mallia. Etenkin petroolin rannekorun tekeminen oli todella helppoa, vaikka korussa meneekin kolme silikonilankaa ylhäällä, keskellä ja alhaalla. Jätin alkuun reilut päät silikonilankaa helpottaakseni lopussa päiden solmimista. Kiinnitin silikonilangat teipillä pöytään ja lähdin pujottelemaan helmiä kuvaa seuraten. Lopuksi solmin silikonilangat: ylälankaan omat solmut, keskilankaan omat ja alalankaan omat. Päälle laitoin vielä liimaa. Hopeisessa korussa puolestaan kulkee 2 silikonilankaa: ylhäällä ja alhaalla. C:n keskireiät jää siis täysin käyttämättä. Hopeisessa korussa on hyödynnetty kauniita korunjakajia, joiden taakse saa kätevästi myös lopussa solmittavat solmut piiloon. Itse käytin hopeisessa rannekorussa mattapintaisia, alumiinin värisiä helmiä, mutta myös ihan hopeinen värikin värikin löytyy. Tai mitä jos rannekorut olisivatkin mustia, valkoisia tai liloja? Kummastakin rannekorusta tuli todella kauniita ja voisin hyvin kuvitella käyttäväni näitä etenkin juhlakoruina. Voisin myös hyvin kuvitella tekeväni näitä lahjaksi.

Tekemäni valmiit rannekorut. Olen todella tyytyväinen!

Käyttämiäni helmiä ja silikonilankaa.

Petroolissa rannekorussa käytetyt helmet:
Arcos® par Puca® metallihohto petrooli (20kpl) (Tarvitsee 2 pussia!)
Minos® par Puca® metallinhohto petrooli (80kpl)
Siemenhelmi 8/0 hopea 25 g

Hopeassa rannekorussa käytetyt helmet: 
Arcos® par Puca® matta alumiini (20kpl) (Tarvitsee 2 pussia!)
Minos® par Puca® matta alumiini (80kpl)
Korunjakaja timanttinen kukka sydämillä (3kpl) (Tarvitsee 2 pussia!)

Kummassakin rannekorussa käytetyt tuotteet:
Silikonilanka 1 mm (5 m) 
Petrooliin rannekoruun käytin 3 x 25 cm pituisia pätkiä. 
Hopeiseen rannekoruun käytin 2 x 25 cm pituisia pätkiä.

Kiinnostuitko juuri näistä rannekoruista? 
Petrooliin rannekoruun katsoin mallia täältä.
Hopeiseen rannekoruun katsoin mallia tästä Facebook-kuvasta

Helmien talossa on myös mallitöitä, joita saa katsella ja tutkia ja jotka on usein myös messuilla mukana. Kysy rohkeasti neuvoa Helmien talon henkilökunnalta rannekorun tekemiseen ja tarvikkeiden ostamiseen! :) 

Katso myös:
Les perles par Puca Facebook-sivu
Les perles par Puca® - Paris Facebook-ryhmä
Les perles par Puca Youtube-kanava 

Kiitos Helmien talolle yhteistyöstä!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Super suloiset ja helpot pandakorut!

Ähtärin eläinpuistoon tulleiden pandojen myötä Suomeen on iskenyt melkoinen pandavillitys. Erilaisia pandatuotteita löytyy niin kotimaisilta, kuin ulkomaisiltakin valmistajilta ja tuotteita löytyy aina vaatteista kodintekstiileihin ja korutarvikkeisiin. Panda-teemaiset riipukset ja kivan rannekorumallin huomasin Helmien talon Facebook-sivuilta, jossa on vaikka mitä kivoja koruideoita. Halusin itsekin kokeilla tehdä pandakoruja, joten Turun kädentaitomessuilta Helmien talon osastolta mukaani tarttui yhtä sun toista korutarviketta.


Koruthan ovat todella helppoja tehdä. Rannekoruissa kiinnitin ensin pandariipuksen välirenkaalla riipuspidikkeeseen. Tämän jälkeen otin pätkän silikonilankaa, johon pujotin riipuspidikkeen pandoineen ja lähdin pujottamaan helmiä. Korun ollessa sopivan kokoinen solmin silikonilangan umpisolmuun ja laitoin hieman liimaa päälle. Korvakorukoukut ovat helmilaatikkoni pohjalta, en muista mistä juuri nämä koukut ovat, mutta kiinnitin riipukset suoraan korvakorukoukkuun avaamalla koukussa olevan lenkin, lisäämällä riipuksen ja sulkemalla lenkin.

Musta-valkoisessa rannekorussa käytetyt helmet:
Puuhelmi musta (7x8 mm) (n. 120kpl)

Omaan rannekoruuni kului 8 kpl jokaista helmeä, eli yhteensä 24 helmeä.

Vaaleansini-valkoisessa rannekorussa käytetyt helmet:
Tsekkiläinen puuhelmi helmiäisvalkoinen (8 mm) (75 kpl)

Omaan rannekoruuni kului 11 kpl kumpaakin helmeä, eli yhteensä 22 helmeä.

Kummassakin rannekorussa käytetyt tarvikkeet:
Yhteen rannekoruun menee yksi riipuspidike, yksi riipus ja yksi välirengas. 
Omaan rannekoruuni käytin n. 25 cm silikonilankaa, jotta päät on helppo solmia.

Erilaisia välirenkaita ym. löydät täältä
Erilaisia korvakorukoukkuja ym. löydät täältä.

Helmien talo on usein mukana myös käsityömessuilla pitkin Suomea. Kannattaa poiketa ihastelemaan valmiita koruja, inspiroitumaan ja innostumaan helmitöistä! Hyvissä ajoin ennen messuja kannattaa kysyä, voisiko nettikaupasta tehdä tilauksen ja noutaa tilauksen messuilta. Kannattaa myös rohkeasti kysyä vinkkiä myyjiltä, esim. "mitäköhän helmiä tarvitsen tähän koruun?" "onkohan tämä vaikea?" tms. Auttavat kyllä mielellään! :) Ja tokihan Helmien talolla on myös verkkokauppa ja myymälä Virroilla! Odotan innolla jo tulevaa kesää ja retkeä helmikauppaan...

Kiitos Helmien talolle yhteistyöstä!
Lisää helmijuttuja tulossa!