sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Katsaus Virkkaa kauneimmat klassikot osa 1 -lehteen

Tästä lehdestä on jo useampaan otteeseen keskusteltu Facebookin virkkaus-ryhmissä. En ihmettele, ihastuin itsekin tähän kyseiseen lehteen. Lehtihyllyillä on monenlaisia käsityölehtiä: joissain lehdissä on vähän kaikenlaisia käsitöitä, joissain neulomista ja virkkausta, joissain pelkkiä virkattuja pikkuliinoja. Virkkaa kauneimmat klassikot -lehti eroaa muista lehdistä siten, että sisältö on pelkkää virkkaamista ja malleja on monenlaisia, ei siis pelkästään pikkuliinoja. Liinojen lisäksi tästä lehdestä löytyy mm. verhoja, koreja, mattoja, tyynyjä ja vilttejä. Malleja löytyy niin ohuesta virkkauslangasta, kuin paksusta kuteestakin tehtäväksi. Teemana lehdessä näkyy juhlavuoden kunniaksi Suomi. Miten teema sitten lehdessä näkyy? No, alla muutamia poimintoja lehdestä. Alimmaisen kuvan alla on pieni pätkä takakannen tekstistä, josta selviää, millä perjaatteella ohjeet ovat tähän lehteen valittu. Hintaa lehdellä on 7,95 euroa ja se on myynnissä viikkoon 25, eli 18.6.2017 asti. Mikäli et lehteä jostain syystä kaupasta löydä, sen voi myös tilata Kolmiokirjan nettisivuilta suoraan kotiin. Lehtiä ilmestyy kaikkiaan kolme ja tämä on siis sarjan ensimmäinen osa.

Lehden kansikuva, joka on mielestäni todella hyvin onnistunut. 
Pidän kannen kuvista, väreistä ja fontista, jolla lehden nimi on kirjoitettu.

Sivulla 7 on kaunis, sievääkin sievempi pikkuliina.

Sivuilla 14-16 on kaunis, iso, suurista pyörylöistä tehty pöytäliina. 
Voisin kuvitella, että yhdestäkin palasta saisi kauniin pikkuliinan?

Laulujoutsen on Suomen kansallislintu, joka näkyy mm. tässä sivuilla 21-23 olevassa pikkuliinassa.
 Myös joutsenverhoon löytyy lehdestä ohje.

 Kansalliskukka kielo puolestaan näkyy tässä sievässä pikkuliinassa, joka löytyy sivuilta 28-29.

 Mikäli Lankavan ja/tai Molla Millsin käsityöohjeet ovat tuttuja, on todennäköisesti tuttuja myös nämä sivuilla 30-31 olevat mustikkakorit. Marjat näkyvät myös puolukka-korissa, puolukka-matossa, sekä hilla-laukussa.

 Sivulla 58 löytyy ihania säilytysrasioita. Tätä ohjetta aion varmasti kokeilla!

 Myös kuteista tehtyjä mattoja löytyy! Tämä kaunis matto löytyy sivuilta 59-60.

 Tyyny ja peitto palasista, sivuilla 62-63.

Lehteä selatessa mietin, että miksi juuri nämä mallit ovat kyseisessä lehdessä? Vastaus löytyy lehden takakannesta. "Sarjan ensimmäinen osa, Virkkaa kauneimmat klassikot, sisältää 68 sivua perinnevirkkausta, klassisia malleja tuunattuina moderniin kotiin sekä vuosien varrelta kerättyjä suosituimpia malleja. Kirjassa ovat edustettuina suomalaisille tyypilliset tekniikat, materiaalit ja kuvioaiheet."
 
Olisin todella kiitollinen ihan pienistäkin palautteista: piditkö jutusta? Kiinnostaako lehtijutut ylipäätänsä? Kurkkaa myös kirjoittamani blogijuttu Kodikasta virkaten ja neuloen -lehdestä, sekä Kauneimmat käsityöt 3/2017 -lehdestä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)