keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Katsaus Virkatut mandalat -kirjaan

Olen pitkään ihaillut esim. erilaisissa Facebookin virkkaus-ryhmissä ihmisten tekemiä suuria, viltiksi sopivia, värikkäitä mandaloita. Monesti olen itsekin miettinyt, että pitäisikö aloittaa ison mandalan tekeminen, mutta olen tullut siihen tulokseen, että kärsivällisyyteni tuskin riittäisi. Kun selailin Moreenin kevään uutuuskirjoja, huomioni kiinnittyi heti Virkatut mandalat -kirjaan. Jo pelkästään kirjan kansikuva on todella houkutteleva väreineen ja virkkausmalleineen. 


Mitä kirja sisältää?

Kirja jakautuu kolmeen osaan: ennen kuin aloitat, mandalaohjeet ja mandalaprojektit.

Ennen kuin aloitat osiossa tutustutaan mm. lankojen valintaan: minkälaisilla ja minkä värisillä langoilla virkata? Entä minkälainen koukku kannattaa valita ja miten ne silmukat taas menikään? 

Ennen kuin aloita osiossa tutustutaan mm. miten erilaiset langat eroavat toisistaan.

Mandalaohjeet ovat se juttu, mitä tältä kirjalta haetaankin. Ennen ohjeita kaikki mallit on esitelty muutamalla aukeamalla, mikä malli löytyy miltäkin sivulta. Mandalat ovat jaoiteltu perusmandaloihin, klassisiin mandaloihin, kukkamandaloihin ja erikoismandaloihin. Jokaisesta ryhmästä löytyy monia, todella kauniita malleja. Jokaisella mandalalla on sekä kirjoitettu ohje, että kaavio. Itse suosin enemmän kaaviota, mutta kumpaakin kyllä käytin tekemissäni mandaloissa. Ohjeosuuden lopussa on myös muutamia ohjeita reunuksiin, joita voi mandaloihin virkata.

Muutamia kirjan mandalamalleja.

Mandalaprojekteista puolestaan löytyy ohjeita mm. päiväpeittoon, kassiin, pannunaluseen ja mattoon.

Muutamia esimerkkejä mandalaprojekteista. 

Yleinen arvio kirjasta:
Kun sain kirjan käsiini, reaktioni oli: "Haluan tehdä ton. Ja ton. Ja ton." ja "Mitäköhän lankaa käyttäisin? Sopisko tää? Vai sittenkin tää? Kokeilisinko välillä muutakin, kuin sinistä?". Itselleni tuli ainakin siis heti valtava halu päästä pian virkkaamaan. Halusin kokeilla tehdä erilaisia mandaloita ja yhdistellä erilaisia kauniita sävyjä keskenään. Koska omistan paljon Blend Bamboo lankaa, lähdin tekemään mandaloita kyseisestä langasta. Ehkä joku mandaloista päätyisi tiskirätiksi? Niin siinä kuitenkin kävi, että mielestäni jokainen mandala on liian kaunis tiskirätiksi, joten mietin vielä uudemman kerran, mitä tekemyksilläni teen. Joskus haluisin koristella esim. puun erilaisilla käsitöillä neulegraffiti tyyliin. Varmaan huomasittekin jo, miten innoissani kirjasta olen. Ihania malleja, kivaa väri-iloittelua. Tykkään! Itse virkkaaminen sujui kirjan ohjeilla hyvin, lukuunottamatta joitakin erikoissilmukoita. Mutta eiköhän nekin opi, kun ottaa asiakseen ja keskittyy kunnolla. Pidän kirjasta niin paljon, että vaikka en olisi arvostelukappaletta kirjasta saanut, olisin ostanut sen. Myös ihmiset, joille olen kirjaa esitellyt, ovat katsoneet kirjaa innoissaan. Olisiko tässä vaikkapa kiva kesäkäsityö? Arvosanaksi vahva 3½. Parempaan arvosanaan olisin toivonut enemmän mandalaprojekteja ja erikoissilmukoille kuvallisia ohjeita.

Tutustu myös kustantajan esittelyyn kirjasta tästä.

Virkkaamiani mandaloita Blend Bamboo langasta. Lankaa on mukava virkata (koukulla 3), siitä on paljon erilaisia värejä ja se sopii hyvin mm. tiskirätteihin. Kuva otettu Vallaton Villa kaupasta Rovaniemellä. Lue lisää lankakaupasta mm. tästä aikaisemmasta blogijutustani.

Kirjan perustiedot:

Englanninkielinen alkuteos:
Mandalas to Crochet 
Julkaistu suomenkielisenä: 2/2017
ISBN:
978-952-254-277-9
Kirjastoluokka: 65.433
Koko: 128 sivua
Ulkoasu: Nidottu (pehmeäkantinen)
Kustantaja: Moreeni
Kirjoittanut:
Haafner Linssen
Suomentanut: Sanna Oksanen
Valokuvat: Phil Wilkins (mandalat), Nicki Dowey (projektit), Simon Pask (mallit), Haafner Linssen (s. 8,9,18,19)

Osta kirja: 
CDON
Adlibris
Suomalainen kirjakauppa
Prisma


Sopii Helmet-lukuhaasteen (esimerkiksi) kohtiin:
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
49. Vuoden 2017 uutuuskirja

1 kommentti:

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)