tiistai 1. elokuuta 2017

Kurkistus Orimattilan Megamyynti Areenan Kässä-Pussiin ja Lankamaailma Iloon + arvonta!

Orimattilan Megamyynti Areenalla sijaitseva Kässä-Pussi on ollut paljon keskusteluissa mm. Facebookin käsityöryhmissä. Kyseessä on lankakauppa, tai ehkä enemmän osasto, jonka idea ei ole perinteinen valitse langat ja maksa yksittäin. Idea on kuitenkin hyvin yksinkertainen. 

Ensin valitaan pussi, kooltaan S, M, L tai XL. Pussit ovat seinällä, josta näkyy myös pussien hinnat ja esimerkkejä, paljonko yhteen pussiin mahtuu lankoja. Osasto on käsityöpuolesta rajattu oma aluuensa, missä on vaihteleva, monipuolinen valikoima erilaisia lankoja. Haluan korostaa vaihtelevuutta, sillä esim. itse kävin Kässä-Pussissa juuri silloin, kun syyslankoja alkoi ilmestymään hyllylle. Omaan pussiini tarttui mukaan paljon kesäisiä puuvillalankoja, joten jos vierailet Kässä-Pussissa esim. syksyllä/talvella, valikoima voi olla hyvinkin erilainen. 

Kässä-Pussin mainoksessa sanotaan "mitä enemmän sullot - sitä enemmän säästät!" ja niinhän se menee. Mitä enemmän lankaa, sitä isompi säästö. Esimerkiksi omaan M-koon pussiini meni 22 kerää lankoja, mikä tarkoittaa, että yhdelle kerälle olisi tullut hintaa n. 1,36 euroa. Eli kyllä on edullista! Näin vinkkinä voin sanoa, että kierrä ensin rauhassa osasto, katso mitä lankoja on, mitä haluat ja minkä verran ja ala sitten vasta täyttämään pussia. Mieti, miten pussi kannattaa täyttää, että sen saa mahdollisimman täyteen. Mikäli joku lanka kiinnostaa, mutta ei ole ihan varma, minkälaista on neuloa/virkata, lankoja saa myös testata! Tästä kannattaa kysyä enemmän henkilökunnalta. 

Kässä-Pussi on saanut hyvän vastaanoton ja jotkut ovat kysyneetkin, onko näitä tulossa myös muihin kaupunkeihin? Kysyin asiasta ja sain vastauksena, että mahdollisesti joskus voisi olla pop-up kauppoja. Ajatus on omasta mielestäni hyvä. Voisin kuvitella että esim. jossakin isommassa kaupungissa olisi menestys.

Mutta miltä Kässä-Pussissa näyttää? Minkälaisia lankoja oli saatavilla, kun kävin? Katsotaan.

Kurkistus Kässä-Pussiin

Kässä-Pussit esimerkkeineen ja hintoineen.
S-koko, 19,95 e, n.10-15 kerää á 50g. - Kiva kokeilupaketti!
M-koko, 29,95 e, n. 20-25 kerää á 50 g. - Tästä piisaa jo hetkeksi.
L-koko, 39,95 e, n. 30-40 kerää á 50g. - Reilumpi paketti!
Saatavilla myös XL-koko hintaan 49,95 e. - Kun lankoja ei ole koskaan liikaa...

Esimerkkiä valikoimasta. Villa-akryylilankaa.

Turkkilaisen Ice-merkin lankoja. Langat tulevat Kässä-Pussiin ympäri eurooppaa.

Ohuempaa, moniväristä sukkalankaa.

Puuvillalangat ovat henkilökohtainen suosikkini. Mitä olen kuvia ja kokemuksia netistä lukenut, monet muutkin ovat nimenomaan puuvillalankoja ostaneet.

Korien täydeltä pehmeää, lämmintä lankaa.

Kurkistus Lankamaailma Iloon

Kässä-Pussi on vain pieni osa Megamyynti Areenan käsityöosastoa. Lankamaailma Ilon puolella lankoja voi ostaa ihan perinteisesti ja vaihtelevin pakettitarjouksin. Myynnissä on paljon mm. teeteen lankoja. 
Osastolta löytyy myös käsityötarvikkeita ja tämä ihana hippo!

Lankamaailma Ilossa on myös tilaa istuskella, tutkia käsityöohjeita ja osallistua esim. ilmaiseen, ohjattuun käsityökerhoon. Lue lisää tästä.

Lankamaailma Ilon valikoimaa.

Miltä näyttää oma Kässä-Pussini?

Omaan M-koon kässäpussiini mahtui 22 kerää erilaisia lankoja, joista iso osa oli 50 gramman keriä. On hyvä huomioida, että luonnollisesti pienempiä keriä mahtuu pussiin enemmän, isompia vähemmän. 
Kurkkaa oman Kässä-Pussini sisältöön tästä.

Arvonta! Voita S-koon Kässä-Pussi 

Nyt on jollakin onnekkaalla mahdollisuus päästä itse kokemaan sullomisen iloa, kun laitetaan arvottavaksi S-koon Kässä-Pussi! Mitä lankoja oma Kässä-Pussisi sisältäisi? Tai ehkä et tarvitse lankoja itse, mutta voisit antaa voittamasi pussin lahjaksi esim. ystävälle, äidille tai isoäidille? Käsitöiden ystäviä ja lankojen tarvitsijoita riittää! Arvontaan pääset osallistumaan Venlan maailman Facebook-sivulla. Kommentoimalla olet mukana arvonnassa. Sivusta ja julkaisusta saa tykätä ja jakaa, mutta pakko ei ole. Mikäli et Facebook-tiliä omista, voit osallistua arvontaan myös lähettämällä nimesi/nimimerkkisi ja toimivan sähköpostiosoitteen osoitteeseen venlanmaailma [ät] luukku.com. [ät] korvataan @ merkillä ja välit poistetaan. Huom, voit osallistua joko Facebokissa TAI sähköpostilla, et molemmilla! Arvontaan on aikaa osallistua 13.8.2017 klo 23.59 asti. Osallistujien nimet kirjoitetaan samanlaisille paperilapuille, laput sekoitetaan esim. hatussa tai kipossa ja joukosta nostetaan yksi nimi, joka voittaa Kässä-Pussin. Voittajaan ollaan yhteydessä Facebookin yksityisviestillä, tai jos voittaja on osallistunut sähköpostilla, tulee viestiä sähköpostiin. Voittaja julkistetaan myös blogissa. Voittajan tiedot annetaan Kässä-Pussille / Megamyynti Areenalle, josta otetaan yhteyttä palkinnon noutamisesta. Aikaa lunastaa Kässä-Pussi on vuoden 2017 loppuun asti. Onnea arvontaan!

4 kommenttia:

  1. Ekan kerran kun kävin, petyin vähän lanka valikoimaan. Silti sulloin säkin täyteen lankoja. Siitä se sitten lähti tuo minun innostus taas ruveta virkkaamaan. Toinen kerta oli pakko taas lähtee vaikka asun helsingissä , mukaan otin tyttärenin . Ostettiin sitten 2 säkkiä lankoja. Nyt on ehkä hetki aikaa pitää vähän taikoja, ennen kun 3 kertaa lähdetään

    VastaaPoista
  2. Olen käynyt kyseisessä paikassa. Pitkän harkinnan jälkeen lähti sitten mukaan XL pussillinen puuvillalankoja. Niistä voi tehdä pitkinä talviiltoina virkaten melkein mitä vain. Kun itse en voi villalanko käsitellä. Suosittelen paikkaa muillekkin, ainakin ovat hinnaltaan tosi edullisia.

    VastaaPoista
  3. Ei ole vielä ehtinyt käydä sullomassa, mutta jos sitä näiden kuvien jälkeen :)

    VastaaPoista

Olit sitten tuttu tai tuntematon, kommentit ovat aina tervetulleita! :)